No niin! Mun pitää selvästikin kyllä tätä tahtia kiristää, muttei sentään kauemmin kestäny! Kunhan saan kuvat koneelle niin saatan saada tännekin läiskästyä kuvia tuosta meidän pojasta, mutta sitä odotellessa!

Lauantaina oli tokoilua meillä ja ai että, pojalla on tuo kontaktinotto kyllä niin priimaa! Toinen koira häiriönä on vielä suhteellisen paljon tuolle mutta kunhan omistaja tajuaa itsestään pellen tehdä, niin johan on Ukon huomio kiinni minussa ja ollaan aivan taas mukana. Treenien ohjaaja oli moneen otteeseen yrittämässä jonkinsorttista pikkupaussia, mutta koska pienen miehen työmotivaatio oli niin korkealla (kiitos Aamupala-juuston sekä keittokinkun), tapitti tämä vain ja mitä sitä hyvää keskittymistä tuhlaamaan!

Harjoiteltiin sivullatuloa - taas - ja saa nähdä joudunko tuolle opettamaan tuon kiepsahtamisen kiertämisen sijaan. Tosin, se nyt heitti koko homman lekkeriksi ja kovin pian joutui sitten imuttamaan sen oikealle kohdalle. Kyllähän tuo istumaan sitten jäi, ei siinä mitään. Seurauksen alkeisiin tosiaan siis keskityttiin. Tehtiin ympyröitä - koira niin sisäkaarella kuin ulkokaarella - ja ruudun mallisia seurauksia ja erittäin hyvin tuolla pysyi kontakti! Riikka nauroikin, että Ukko on niitä koiria joilla on se kontakti heti ensimmäisestä hetkestä alkaen, mutta joka lopahtaa sitten myöhemmin. Namikäden siis pitää olla nopeampi.

Mutta olin ehkä ylpein ikinä kun seurautettiin suoralla! Poika tapitti niin tiiviisti, tuli juuri oikealla kohdalla ja vaikka olikin 'vain' 10 metriä koko matka ja namia tungettiing suuhun, niin hän ymmärsi! En olis voinut olla ilosempi ja kyllä jäi taas niin hyvä maku tuosta pojasta.

Makuulle menosta olen ruvennut tekemään nytten myös nopeampaa, tosin siinä on vielä vahvasti käsi mukana ja oma ruuminkielikin, kun tosiaan eka koiralle nostetaan hieman kiinnostusta ja sitten sukellellaan ympäriinsä. Välissä sitten jääviä ja tuo on kyllä jäävissä ihan luonnonlahjakkuus. Toki, jos on paljon häiriötä niin ei nekään toimi, mutta suurin piirtein tämä poika ymmärtää että asennosta ei lähdetä ellei käsky käy.

Ai niin! Ja nenän käyttö on Ukon mielestä erittäin kivaa ja makkararuutua onkin jo harjoiteltu, myös.

Vielä lumisin terveisin,
Sofia & Ukko 

No niin! Omistaja oli kotoa ja koiran luota pois noin kolme päivää ja oikein tyylikkäästi tuli viestiä joka päivä, että tule takaisin että tuo rauhoittuu. Noo, enpäs tullut ja sai kotiväki ittekseen pärjätä. Hyvin nuo suoriutuivat, enkä sitä missään vaiheessa epäillytkään. Nyt pitäisi vaan löytää joku suuuuuri pelto ja kiva koirakaveri että tuo pääsisi oikein kunnolla peuhaamaan toisten koirien kanssa.

Kunhan nyt itseäni niskasta kiinni saan, niin laitan kuvia meidän mökkireissusta - Ukko juoksee umpihangessa aivan onskuna lumipallon perässä, kerran teki päällä seisonnankin kun sukelsi hieman liian syvään lumeen - ja ehkäpä näytän kuvan hienoista lumiukoista! Ai niin, tosiaan, muutama hieno liitely kuva toivottavasti on luvassa, lumipallo - tai sen oletettu kohta - kun pitää tappaa joka kerta kun sen lähelle tulee. Tuosta pojasta löytyy tuota ponnahdus voimaa ja voin sanoa että pitelyä tulee olemaan. Tokoilutkin meni tänään kun ohjaaja on kipeänä, joten eikun vaan kotona perusasennon hakemista ja istumista ja maahanmenoa. Istuminen toimii mahtavasti, maahanmeno samoten, mutta luoksetulon kanssa on taas ongelmia. Reeniä, reeniä, kyllä tuo koira osaa mutta kunhan itse ihminenkin muistaisi aina kantaa niitä nameja mukana.

Ai niin, Aamupala juusto + paistettu kanafilee on aivan vastustamaton kombinaatio meidän erittäin jalakkaalle Ukolle. Säkä taitaa nyt jo hipoa sitä 50 senttiä, saa nähdä minkä kokoinn epeli tästä tulee! Nenän käytössä on myös aivan mahtava, tosin vielä kovin hösöilevä mutta pikku hiljaa tuo on ruvennut olemaan paljon tarkempi, eli pitääkin tässä ruveta varmaan kohta harrastamaan nakkisukellusta hangessa niin saisi tuon raasu väsytettyä!

- Sofia & Ukko

Noniin! Eli kuten lupailin, kirjoitan nyt hieman enemmän. Eli siis, pentutoko on alotettu (tosin käyntikertoja on ollut vain yksi kun on ollut niin kovin kylmä!) ja olen yllättynyt siitä, kuinka paljon tuosta jästipäästä löytyy keskittymiskykyä! Kontakti onnistuu erittäin hyvin, tosin vielä pitäisi ottaa paljon enemmän reeniä toisten koirien kanssa. Maahanmeno toimii melkein puhtaasti - vaihtelee päivittäin - ja istuminen nyt on verissä jo kun kuitenkin aina pitää pylly iskeä penkkiin ennen kuin saa ruokaa tai mitään kivaa. Maahanmenoa ollaan kanssa tuota kautta harjoiteltu ja on osoittautunut erittäin toimivaksi metodiksi!

Toisia koiria ei olla niin paljoa nähty, joka on täysin omistajan vika, mutta tätä ruvetaan nyt työstämään. Sen kyllä sanon, että täälläpäin ei tunnu kivoja koiria olevan kovinkaan paljon vaan aina tulee kärhämää tämän meidän itsevarman pennelin kanssa. Mutta, en annan sen lannistaa vaan jatkamme eteenpäin lippu korkealla! Oikeastaan, elämä Ukon kanssa on erittäin helppoa, mitä nyt ei lasketa kynsien leikkuu taisteluita - kyllä, ne on taisteluista mutta pikku hiljaa. Tällä hetkellä leikataan yksi tassu päivässä ja jos tuntuu että menee vielä kamalemmaksi, niin sitten ruvetaan leikkaamaan vaikka vain yksi kynsi päivässä! Mikään kiire ei ole, mutta minä itse en tykkää olla ihan naarmuilla kynsien leikkuun takia.

Jäähyjä ollaan jouduttu ottamaan käyttöön ja sen kyllä huomaa. Vessan ovi ei ole entisensä ja saa nähä milloin tuo tulee siitä läpi!

Ai niin! Rokottautumassa käytiin maanantaina ja tuo testasi eläinlääkäriä! Hyvin heilu koko koira kun tervehti mutta vähän kun piti hampaita katsoa, niin heti oltiin nykimässä päätä pois. Toki, heti kun pää oli pois kynsistä niin jätkällä lähti uusi kehoheilutus. Rokotteet menivät aivan samalla tavalla kuin ennenkin, ilman minkäänlaisia ongelmia ja voi että kun eläinlääkäreillä tuntuu olevan niin kovin taivaallisen makuisia napuja! Pallurat ovat nyt aivan varmasti kunnolla paikallaan - olleet jo pitkään, mutta nyt se on varmaa.

Keksin aivan varmasti jotain lisää illan myöten, mutta pitääpi nyt hipsiä kauppaan.
Sofia & Ukko

Illalla pyrin kirjoittamaan enemmän, nyt kuitenkin pistän vain tähän kolme kuvaa meidän pojasta, tuoreeltaan otettuja.

No niin. Eläinlääkärissä on tullut käytyä ottamassa se ensimmäinen rokotus ja eipä tuo siitä mitään sanonut, syynä tosin namit jotka oli imuroitava niin nopeasti kuin mahdollista sieltä kiposta. Tuolla kysyi siskon omistaja, että miten syö, niin hyvin mielenkiintoisesti. Mikä tahansa ruoka uppoaa, mutta jos sitä ei saa kädestä, niin eipä se nopeasti mene sitten alas. Vaan pitkillä ruokintaväleillä syö nopeasti, mutta vielä pidetään vielä jonkin aikaa tuossa kolme kertaa päivässä ruokinnassa.

Poika painaa tällä hetkellä noin seitsemän kiloa ja tällä hetkellä on poika pelkkää jalkaa. Ja häntää. Tämä on semmoinen huiskuhäntä kyllä, että pölyt olisi nopeasti pyyhitty jos tuo vain osaisi suunnata häntänsä oikein. Eilen näki muuten lyijykynä karun kohtalon naskaleiden käsittelyssä, mutta fiksusti oli jättänyt poika kumiosan syömättä!

Ja saalisviettiä löytyy jo. Huomaa kyllä, miten saadaan seuraaminen sitten joskus kunnolla opetettua, ei nameilla mutta suoraan vaan lelulla. Toki, tuo on ahne, mutta kyllä tuo leikkiminen on vain niin mahtava juttu. Pitääkin nyt muistaa kantaa tuota vinkuvaa patukkaa ympäriinsä jokapuolella. Ai niin! Pojanhan huomion saa aika hyvin kun vinkauttaa jotain lelua, kovin monta kertaa on poika tullut luokse sitä kautta. Ehkä siis vinkulelun avulla saadaan luoksetulokin hyvään kuosiin, mutta saas nyt nähdä.

Kaverin keskikokoinen villakoira Luka tuli vierailulle ja leikistä ei ollut kovinkaan paljon ymmärrystä kummallakaan. Sisällä Ukko ei tehnyt muuta kun nylkytti menemään ja Luka antoi, ulkona sitten oli vähän toisin päin mutta kovin nopeasti tuo meidän lahopää tajuaa alistua! Eli vaikka on sitä itsevarmuutta, niin on myös ihan älliäkin ettei kannata ihan täysin ryttyillä. Selvä mieshän tuo muuten on, pallurat on paikalla ja tyynyjä on niiiiiiin kiva nylkytellä menemään.

Yritän nyt hieman useammin tätä päivitellä ja jos joku osaa tehdä vuodatukseen ulkoasua, niin eikun yhteyttä minuun!

- Sofia

No niin! Pentupyöreyttä on siis jonkin verran nyt lähtenyt - syynä tosin saattaa olla jalkamäärän huomattava lisääntyminen, muttei siitä sen enempää - ja herraa on nyt oikein arvattu bortsuksi mahtavat kolme kertaa! Aussieksi ei kertaakaan, karjalankarhukoiraksi muutaman kerran. Eli mielestäni oikein hyvä saldo on meillä koossa. Hienosti on nyt joulun ja uuden vuoden aikaan unohtunut päivitys, mutta tässä vihdoinkin!

Ukkohan pääsi käymään siskon ja veljen koululle näiden viimeisenä päivänä, jossa hän sai tutustua ihmishälinään turvallisesti minun sylissä ja sitten luokassa saikin sitten vaellella vapaasti. Hankkipa poika sitten itselleen siinä kunnon fanijoukon, tosin eipä tuo näyttänyt paljoa haittaavan. Enimmäkseen uudet paikat tuntuvat olevan pelottavia ja sillon ollaan aika tiukasti äidin vieressä. Bussillakin ollaan menty, taas kerran sylissä. Ovet hieman pelottivat kun aukesivat, mutta hyvin yritti sylistä kiivetä sanomaan 'hei' kaikille ympärillä oleville!

Tosiaan, Ukkoa kiinnostaa niin paljon nämä muut koirat ja ihmiset, että tässähän pitää ruveta kantamaan nameja ja leluja koko ajan mukana, josko alusta saakka saataisiin jokseenkin siihen malliin, että minä olen joka tapauksessa se joka kiinnostaa enemmän. Turha toivo, pentuhan tuo vielä on, mutta ainahan sitä saa toivoa!

Tämä osaa istua jo oikein kauniisti! Odottaakin osaa - varsinkin kun ruokaa annetaan - istualteen ja istumisessa ei siis ole edes käsimerkkiäkään! Hieman olen ylpeä omasta karvapallostani, vaikka tuo onkin ahkerasti yrittänyt saada meidän lattioita tulvimaan. Tämähän siis yrittää uida omassa vesikipossaan, mutta myös kuusenjalassa. Kuusemmehan ei siis vettä saa, kun tämä yksi juo kaikki vedet ja syö alaoksat. Ihmekään jos tällä oli vatta sekaisin tuossa välissä hieman.

Ronkelius on myös tullut esiin! Kaikki nappulat eivät mene läheskään jokaisella ruokailulla (nyt jo vaihdettu kolmeen kertaan), joten tässä nyt lasketaan määrää. Vaihto Golden Eaglesta Acanaan onkin nyt edessä ja jos oikein muistan niin sitä piti suhteessa annostella hieman vähemmän, näin ollen ei tarvitsisi pienen mahduttaa vatsaansa ihan niin paljoa. Raasupieni, noh, kasvaa kuitenkin ja paino nousee tasaisesti, poikahan on nyt n. 35cm korkea, näin silmämääräisellä mittauksella. Ja jalkaa löytyy.

Uusi vuosi meni oikein näppärästi ja vaikka hieman jännittikin, luoksetulo toimi keskiyöllä aivan mahtavasti! Ei siis paukkuarkuutta ole havaittavissa tai ainakaan omistaja ei sitä mitenkään noteerannut. Kylmästä tuo ei kyllä selvästikään tykkää. 9.1. mennään todennäköisesti Petsie-ihmisten kanssa näyttelyreenejä pitämään, Ukko pääsee sinne vieraiden ronkittavaksi ja toisten koirien nuuhkittavaksi. Pakko nyt on ennen 12 viikkoa hieman tutustuttaa toisiin, sitten kun pitää ne rokotteet ottaa niin sitten tuleekin taas tauko. 

Mukavaa uuden vuoden alkua teille lukijoille (joita ei kyllä taida olla. :'''D),
Sofia & Ukko

Noniin! Eli Ukkomuksen kanssa ruvettiinkin sitten harjoittelemaan yksinoloa, tai no, niinkiin ruhtinaallista yksinoloa kuin omassa rajatussa tilassa oloa silloin kun muut perheenjäsenet kaikki ovat ruokapöydässä, eli aita on välissä. Aluksi poika vain tapittaa aidan toiselta puolelta, hieman närkästyneenä mutta voihan elämä siinä vaiheessa kun kukaan ei tulekaan minuutin sisällä häntä viihdyttämään. Vinkuminen, maukuminen ja suoranainen mouruaminen alkaa, samalla kun pieni juoksee vauhdilla täynnä olevia pahvilaatikoita päin - yrittää hypätä yli. Nyt on tuoli laatikoiden takana tukemassa ja työntämässä vastaan, huomenna mennäänkin katsomaan josko halvalla saisi ostettua portit kahteen ovenväliin. Pääsisi niin paljon helpommalla.

Luoksetuloa ollaan hiottu oikein kunnolla, heti kun ollaan ulkona niin otetaan pennusta välimatkaa ja kun itse lähtee juoksemaan päin lähtee 'tuletuletuletule' kimitys. Hyvin tuo sen ulkona haltsaa, sisällä onkin sitten aivan eri asia. Nimeensä reagoi - pää nousee ja nuo ihanasti lörpöttävät korvat höristävät - ja osaa jo istuttaa pienen pyllynsä maahan kun on ruokakuppi kädessä. Tosin, odottaminen on aina tehtävä niin että yhdellä nappulalla laitetaan istumaan ja sitä kautta odotutetaan, ennen kuin sitten 'ole hyvä':n kautta saa kipolle mennä. Viksu tuo on, todellakin.

Tänään tuleekin sitten enemmän pieniä lapsia. Seitsemän vuotiaat kaksoserkkuni kävivät tuossa äskön poikaa leikittämässä - tai enemmänkin katsomassa kun tuo metsästi konvehtirasiaa - ja pääsivät tuon kanssa kirmaamaan pihalla. Onneksi ei poika aloittanut paimentamista, juoksi vain iloisesti perässä. Kyllä tässä nyt tuon kanssa ollaan tarkkana mahdollisten kyttäämisten ja kaarien kanssa, nimittäin jos se niitä tekee niin parempi on ottaa ne hallintaan heti, varsinkin jos tuo saa jossain vaiheessa päähän ruveta paimentamaan autoja. Ai niin! Pianon soitto ei Ukkoa haitannut, leikki jatkui aivan normaalisti, eikä naapurista kuuluva vasaranpauke ja muut remonttiäänet tuota hätkäytä. Seinäkellonkin kilinään on tuo tottunut, eli kovin on hieno poika.

Ainoa mikä hieman vielä pelottaa, on ovensaranoiden ääni.

Yöt ovat harvinaisen mutkattomia tämän pienen kanssa! Ei paljoa tulla tyrkkimään, eikä patjaa tulla multa vielä vallottaan, vaikka hyvin herra herättikin makaamalla jalkojen päällä ja hammastellen aikansa kuluksi niin pohjetta kuin peittoa. Pissat tulee nopeammin ja nopeammin ulos, eikä tunnu olevan minkäänlaisia ongelmia minkään kanssa, varsinkin kun nyt pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, että kakat kuuluu vääntää paperille, ei pianon jalan viereen. Kovin on minullakin kädet kipeänä kun toista joutuu kantamaan ylös ja alas, ympäri ja ämpäri ja myöskin ääntä on tullut käytettyä kun pitää kimittää ja olla erittäin innostunut.

Poika osaa jo istahtaa oikein kauniisti! Tosin, käsimerkin tarvitsee vielä, mutta ei siitä sen enempää. Naksuttimen ääneen on tottunut ja ollaan hieman herätelty tuota ehdollistumista ja tähän mennessä on onnistunut oikein hyvin. Nimensä tunnistaa ja hyvin kerjää huomiota kun jää tuonne omaan tilaansa vähän pidemmäksi aikaa, tai silloin kun väsyttää. Vaatii aika usein ainakin yhden ihmisen aitauksen sisään että poika nukahtaa, mutta kun kerran kuukahtaa niin siinäpä se sitten hyvin nukkuu pitemmänkin aikaa oikein sievästi.

Termiitti tuo on! Meillä on hyvin kärsinyt aika lailla kaikki mitä tuolla on, varsinkin kun minä olen unten mailla. Chilitöhnää on laitettu jokaisen tuolin pienoihin ja jokaikinen hyvän näköinen, mutta kielletty asia pitäisi sillä peittää. Onneksi kuitenkaan mitään kovinkaan arvokasta ei ole joutunut uhriksi noilla ihanille naskalihampaille. Kompostiverkkoa mennään sunnuntaina metsästämään Lielahdesta, pojan aluetta nimittäin rajataan vähän lisää jotta tuo piano säästyisi.

Uudet ihmiset - serkut, mummi, naapurit - ovat kaikki hännän vispaamisen arvoisia, eikä pojalla ole mitään ketään vastaan ainakaan vielä. Riehumisvimma olisi toki kiva ja välillä ei pöksyissä meinaa pysyä kun kivoja ihmisiä tulee vaan pitäisi kovin syliin yrittää tunkea. Kyllä tämä on niin ihastuttava persoona ja reipas ja vikkelä kuin mikä. Vielä tästä jonkinmoinen superstara leivotaan! Tälläkin hetkellä aion väsätä jonkinlaiset erittäin kevyet valjaat jotta voidaan hieman harjoitella jälkeä, eli toisin sanoen ensi viikolla tarkoituksena olisi pistää maahan namivanaa jota sitten pitäisi nuuhkia. Saa nähdä miten menee, vinkkejä otetaan vastaan! 

Vesikuppi on muuten maaginen asia. Kun tuo nyt tajusi miten siitä litkitään, onkin se aivan mahtava tehdä. Vesikupin vieressä nukutaan ja juuri äskön piti sitten vesikuppia tyynynään sillä seurauksella, että puolinaamaa nyt aivan litimärkä. Ehkä tuon aivot tulevat sitten postissa perässä kahden vuoden päästä! Sitä odotellessa..

Vihdoinkin saa sitten korkattua Ukon oman blogin, eilen oli omistaja erittäin turhan väsynyt. Matkaamme tähditti niin VR:n kenkkuilut, junavaihdokset, sopimuksen allekirjoitus ja tietenkin pienet suloiset - norsulaumalta kuullostavat - pienet, luovutusikäiset pennut. Koiranpennun hakeminenhan oli siis yllätys nuoremmille sisaruksille, mutta noh..

Matkaan lähdimme siis keskiviikkona yhdeksän junalla, tarkoituksenamme mennä ensin Tampereelta Riihimäelle, sieltä eteenpäin Lahteen ja Lahdesta vielä Imatralle. Näin ei sitten käynytkään, sillä junamme veturi sanoi sopimuksen irti ja loppujen lopuksi menimme lähijunalla Riihimäeltä Kouvolaan ja sitten taksilla Kouvolasta Imatralle. Perillä olimmekin ruhtinaalliset kaksi tuntia aikataulusta jäljessä, mutta ei tämä toki haitannut. Eipä ainakaan jäänyt turhia aikoja turistavaksi ja kasvattajan luona pyörimiseksi. Pennut olivat tapansa mukaan erittäin virkeitä, hölmöjä ja aivan ihastuttavia. Ukko on nyt erittäin äijä, suurin, vanhin ja selvästi tiesi tämän. Välillä piti jo ärhennellä veljille, mutta ei hän vihainen ole. Hölmö, itseasiassa.

Sopimukset allekirjoitettua, kuitit näytettyä, näytepakkaukset ja pentukansi pakattuna lähdimme kasvattajalta kyydillä juna-asemalle ja siellä odotti iloinen yllätys: juna puoli tuntia myöhässä. Siinä sitten hieman hermostuneen pienen koiranpennun kanssa menimme nurkkaan istumaan ja siellä istuskeltiin ja ihmeteltiin, tankkailtiin myös ja pieni nukahteli myöskin. Juna sitten tuli silloin puolen tunnin päästä ja yllätyksekseni kevythäkin sain väännettyä kasaan ja sisustettua ennätysvauhtia. Toki, jouduin itse istumaan siellä pennun kanssa melkeinpä koko ajan että tuo sai nukuttua. Sitten tulikin taas muutoksia junayhteyksiin - juna oli 1½ tuntia myöhässä, melkein - menisimme siis takaisin Lahden ja Riihimäen kautta takaisin Tampereelle, alunperin olisi ollut vain yksi vaihto Tikkurilassa. Noh, ei tuossa mitään kun kaverin kanssa olin liikkeessä ja pennun sai pidettyä vällyissä.

Riihimäellä nousimmekin sitten väärään vaunuun ja konnari käskikin sitten vaihtamaan vaunua Hämeenlinnassa, ulkokautta. Lähdin sitten vaihtamaan koira kainalossa ja eikös juna jättänyt minut sinne - kuulemma en kävellyt tarpeeksi nopeasti ja/tai en kävellyt tarpeeksi lähellä junaa ja/tai konnari näki minut muka nousemassa junaan! Kaveri jäi junaan ja meni Tampereelle asti, minä jäin neuvottomana Hämeenlinnan asemalle. Koira tiukemmin syliin pakkasen takia ja äkkiä Asemahalliin ennenkuin soitin kotiväelle ja kaverille, onneksi siis koiran tarvikkeet ja omat rahat oli mukana. Siellä sitten tieto tuli, että seuraavalla voisi vain mennä kotio. No, ei siinä sitten mitään. Pieni paniikin poikanen oli ittessä tuossa vaiheessa mutta hyvin pennun takia pidin itseni kasassa. Ukko osoitti myös omat vastalauseensa meidän kohtelulle, suuuuuuret pissat teki Asemahallin penkille - kyllä, siivosin ne vaikka potutti.

Tamperen asemalla olikin sitten äiti ja sisko vastassa, minä väsyneenä ja pentu oikein innokkaana siinä sylissä - oli nukkunut Imatra-Riihimäki välin niin arvatenkin oli energiaa! Kotiin päästyä sitten väännettiin niin kakkaa, kuin pissaa ja saatto minultakin muutama turhautumisen ja väsymyksen kyynel vierähtää. Vasta 23:10 olimme perillä, alunperin 21:42 olisi kuulunut olla. Kuitenkin, pentu rauhoittui helposti ja oli oikein mukava nukkumakaveri, varsinkin kun ensin sai vetäistyä masunsa täyteen ruokaa ja sitten vielä kaikki tarpeet tehtyä. Hyvin sammui poika, tosin neljän aikaan piti puoli tuntia lenkittää että kakara sitten taas nukahti. Minäpä sitten nukahdin kunnolla, en edes kuullut kun tuo nakersi tuolimme rimaa aika tyylikkäästi, mekein puolet on kadonnut yhdestä poikkipienasta!

Onneksi äiti sitten antoi seuraavana aamuna ruuat, en olisi varmaan itse jaksanut. Päivä tulikin sitten vietettyä koiran kanssa peuhatessa ja ulkona kaikkea kokeillessa. Ahneeksi tuo on todettu ja taistelutahtoa riittää (vetoleikit jo nyt suuri hitti!), ruuan antaessa kestää hetken ennen kuin Ukko tajuaa jopa istuutua. Tosiaan! Istuminen on melkein jo hanskassa, oman nimensä tunnistaa jokseenkin, antaa leikata kynsiä, katsoa silmiä ja muutenkin ronklata ja pitää sylissä. On kovin reipas - vaikka roska-auto olikin pelottava - ja on kyllä vain niin hurmaava ja energinen rääpäle, ettei mitään rajaa! Saa nähdä miten seuraava yö menee, toivottavasti hyvin, tämänkin voin aina varmistaa viemällä pennun tuossa kohta taas ulos taapertamaan hetkeksi niin saa liikuttua ja peuhattua. Sen jälkeen kyllä aivan varmasti nukkuu kuin tukki.

Toivottavasti.

- Sofia & Ukko