Vihdoinkin saa sitten korkattua Ukon oman blogin, eilen oli omistaja erittäin turhan väsynyt. Matkaamme tähditti niin VR:n kenkkuilut, junavaihdokset, sopimuksen allekirjoitus ja tietenkin pienet suloiset - norsulaumalta kuullostavat - pienet, luovutusikäiset pennut. Koiranpennun hakeminenhan oli siis yllätys nuoremmille sisaruksille, mutta noh..

Matkaan lähdimme siis keskiviikkona yhdeksän junalla, tarkoituksenamme mennä ensin Tampereelta Riihimäelle, sieltä eteenpäin Lahteen ja Lahdesta vielä Imatralle. Näin ei sitten käynytkään, sillä junamme veturi sanoi sopimuksen irti ja loppujen lopuksi menimme lähijunalla Riihimäeltä Kouvolaan ja sitten taksilla Kouvolasta Imatralle. Perillä olimmekin ruhtinaalliset kaksi tuntia aikataulusta jäljessä, mutta ei tämä toki haitannut. Eipä ainakaan jäänyt turhia aikoja turistavaksi ja kasvattajan luona pyörimiseksi. Pennut olivat tapansa mukaan erittäin virkeitä, hölmöjä ja aivan ihastuttavia. Ukko on nyt erittäin äijä, suurin, vanhin ja selvästi tiesi tämän. Välillä piti jo ärhennellä veljille, mutta ei hän vihainen ole. Hölmö, itseasiassa.

Sopimukset allekirjoitettua, kuitit näytettyä, näytepakkaukset ja pentukansi pakattuna lähdimme kasvattajalta kyydillä juna-asemalle ja siellä odotti iloinen yllätys: juna puoli tuntia myöhässä. Siinä sitten hieman hermostuneen pienen koiranpennun kanssa menimme nurkkaan istumaan ja siellä istuskeltiin ja ihmeteltiin, tankkailtiin myös ja pieni nukahteli myöskin. Juna sitten tuli silloin puolen tunnin päästä ja yllätyksekseni kevythäkin sain väännettyä kasaan ja sisustettua ennätysvauhtia. Toki, jouduin itse istumaan siellä pennun kanssa melkeinpä koko ajan että tuo sai nukuttua. Sitten tulikin taas muutoksia junayhteyksiin - juna oli 1½ tuntia myöhässä, melkein - menisimme siis takaisin Lahden ja Riihimäen kautta takaisin Tampereelle, alunperin olisi ollut vain yksi vaihto Tikkurilassa. Noh, ei tuossa mitään kun kaverin kanssa olin liikkeessä ja pennun sai pidettyä vällyissä.

Riihimäellä nousimmekin sitten väärään vaunuun ja konnari käskikin sitten vaihtamaan vaunua Hämeenlinnassa, ulkokautta. Lähdin sitten vaihtamaan koira kainalossa ja eikös juna jättänyt minut sinne - kuulemma en kävellyt tarpeeksi nopeasti ja/tai en kävellyt tarpeeksi lähellä junaa ja/tai konnari näki minut muka nousemassa junaan! Kaveri jäi junaan ja meni Tampereelle asti, minä jäin neuvottomana Hämeenlinnan asemalle. Koira tiukemmin syliin pakkasen takia ja äkkiä Asemahalliin ennenkuin soitin kotiväelle ja kaverille, onneksi siis koiran tarvikkeet ja omat rahat oli mukana. Siellä sitten tieto tuli, että seuraavalla voisi vain mennä kotio. No, ei siinä sitten mitään. Pieni paniikin poikanen oli ittessä tuossa vaiheessa mutta hyvin pennun takia pidin itseni kasassa. Ukko osoitti myös omat vastalauseensa meidän kohtelulle, suuuuuuret pissat teki Asemahallin penkille - kyllä, siivosin ne vaikka potutti.

Tamperen asemalla olikin sitten äiti ja sisko vastassa, minä väsyneenä ja pentu oikein innokkaana siinä sylissä - oli nukkunut Imatra-Riihimäki välin niin arvatenkin oli energiaa! Kotiin päästyä sitten väännettiin niin kakkaa, kuin pissaa ja saatto minultakin muutama turhautumisen ja väsymyksen kyynel vierähtää. Vasta 23:10 olimme perillä, alunperin 21:42 olisi kuulunut olla. Kuitenkin, pentu rauhoittui helposti ja oli oikein mukava nukkumakaveri, varsinkin kun ensin sai vetäistyä masunsa täyteen ruokaa ja sitten vielä kaikki tarpeet tehtyä. Hyvin sammui poika, tosin neljän aikaan piti puoli tuntia lenkittää että kakara sitten taas nukahti. Minäpä sitten nukahdin kunnolla, en edes kuullut kun tuo nakersi tuolimme rimaa aika tyylikkäästi, mekein puolet on kadonnut yhdestä poikkipienasta!

Onneksi äiti sitten antoi seuraavana aamuna ruuat, en olisi varmaan itse jaksanut. Päivä tulikin sitten vietettyä koiran kanssa peuhatessa ja ulkona kaikkea kokeillessa. Ahneeksi tuo on todettu ja taistelutahtoa riittää (vetoleikit jo nyt suuri hitti!), ruuan antaessa kestää hetken ennen kuin Ukko tajuaa jopa istuutua. Tosiaan! Istuminen on melkein jo hanskassa, oman nimensä tunnistaa jokseenkin, antaa leikata kynsiä, katsoa silmiä ja muutenkin ronklata ja pitää sylissä. On kovin reipas - vaikka roska-auto olikin pelottava - ja on kyllä vain niin hurmaava ja energinen rääpäle, ettei mitään rajaa! Saa nähdä miten seuraava yö menee, toivottavasti hyvin, tämänkin voin aina varmistaa viemällä pennun tuossa kohta taas ulos taapertamaan hetkeksi niin saa liikuttua ja peuhattua. Sen jälkeen kyllä aivan varmasti nukkuu kuin tukki.

Toivottavasti.

- Sofia & Ukko